Etusivu

Repoketun

Uutiset

Blogi

Koirat

Kasvatteja

Pentuja

Galleria

Luettavaa

 
 

Parson sopii moneen hommaan – Hipun kesätyö metsäpeuratutkimuksessa
(Julkaistu: Parsonlehdessä 3/08)

Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) on Kuhmon oma erikoisuus. Tämä poron kookkaampi villi serkku ehti hävitä maastamme kokonaan 1800-luvun lopulla. Ensimmäiset metsäpeurat palasivat Venäjältä Kuhmon itäosiin 1950-luvulla.Täällä kanta on pikkuhiljaa alkanut elpymään ja levittäytymään lännemmäksi. Siirtoistutusten turvin elinvoimainen metsäpeurakanta on syntynyt myös Suomenselän alueelle. 

Kuhmossa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on yhdessä Riistanhoitopiirin kanssa toteuttanut metsäpeuratutkimusta jo vuosien ajan. Kesällä 2006 aloitettiin uusi tutkimushanke, jonka tavoitteena on selvittää metsäpeuran vasojen kuolleisuutta. Tutkimus toteutetaan lähetinpannoilla merkittyjä peuroja seuraamalla. Peuravaatimesta (emästä) ja sen vasasta pyrittiin tekemään päivittäin näköhavainto. Jos vasa emältä katosi, oli sen jäänteet yritettävä etsiä mahdollisimman pian kuolinsyyn selvittämistä varten. Tähän etsintätyöhön koira oli välttämätön apulainen. Näin ollen parson Hippukin vietti kesän riistantutkimuksen maastotöissä tutkimusapulaisena.

Työpäivä alkoi metsäpeuravaatimen paikantamisella. Peuran panta lähetti sijainnin vartin välein gps-paikantimelle. Paikannuksen perusteella lähdimme maastoon etsimään peuraa. Toisinaan peura löytyi helpommalta paikalta, metsäautotien varresta. Useimmiten edessä oli kuitenkin pidempi patikointimatka selkoseen peuran luo. Näille reissuille otin tavallisesti Hipun jo valmiiksi mukaan, jotta se olisi heti käytettävissä jos tarve niin vaati. Matka peuran luo eteni Hippu kytkettynä – kesäaikaan ei riistaviettistä koiraa parane irti maastoon laskea. 

Ensimmäisillä kerroilla peuraa lähestyessä mietin kuinkahan Hippu malttaa olla ääneti eläimen luo hiipiessämme. Sieluni silmin näin jo kauhukuvia siitä kuinka se kymmenen kilometrin patikoinnin ja viimeisten hiipimisien päätteeksi nostaa metelin peuran nähtyään ja karkottaa eläimen kauas pois. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, vaan yllättävän rauhallisesti Hippu peurahavaintoon suhtautui – käskyn saatuaan se tyytyi lähinnä tärisemään innoissaan, mutta hiljaa. Ainoastaan pahimpaan hyttys- ja mäkäräaikaan Hipun hermo meinasi pettää kun puun juuressa piti hiljaa kyykkiä peuraa seuraamassa. Siinä oli tosin itselläkin kestämistä!

Muutamia kertoja kävi niin, ettei vaatimella enää vasaa mukanaan ollutkaan. Siitä alkoi Hipun työosuus. Tarkastimme peuran edellisiä paikannuksia ja yritimme etsiä jäänteitä vasasta ja mahdollisia vihjeitä sen häviämissyystä. Hippu toimi hommassa erittäin innokkaana ja merkkasi hienosti kaikkea löytämäänsä, kuten karvoja, luita, petojen jälkiä, makauksia ja ulosteita. Koiran nenä tässä työssä on ehdoton apuväline! Usein Hippu hälytettiin myös apulaiseksi työkaverien seuraamien peurojen vasoja etsimään. Maaston haravointi oli sen verran työlästä, että kaikki silmäparit ja kuonot olivat tarpeen!

Hippu työskenteli kesätyössään hienosti. Tämä taas todisti sen, että parson sopii monenlaiseen tehtävään. Hipun työmotivaatio on valtava, eikä se koskaan kyllästynyt etsimiseen. Väsymättä se myös jaksoi liikkua maastossa pitkän päivän. Voimakas riistavietti tuottaa toisinaan ongelmia tämänkaltaisissa töissä, mutta toisaalta riistavietitöntä koiraa voi olla vaikea saada kiinnostumaan etsittävistä jäljistä, ulosteista ja vasan jäänteistä. Parsonin etuna muihin käytettäviin rotuihin, kuten laikoihin, on mielestäni erityisesti sen pieni koko. Se kulkee näppärästi mukana, eikä väsytä ohjaajaansa pitkän työpäivän aikana samoin kuin suuri ja voimakas, hihnassa vetävä koira. 

Erään työpäivän tapahtumat kertovat mielestäni riistavietin lisäksi paljon myös parsonin mitään pelkäämättömästä perusluonteesta. Lähdin aamulla tarkastamaan paikannusta, josta peura oli edellisenä yönä siirtynyt nopeasti yli kymmenen kilometrin päähän. Paikkaa lähestyessä pistin merkille rikki revittyjä kantoja ja pengottuja muurahaispesiä. Ajattelin Hipun ilmaisevan karhun läsnäolon koirien tyypilliseen tapaan, hännän laskien ja arastellen, jos siihen olisi aihetta. Väärin kuitenkin oletin. Kun karhu sitten työkaverini edestä 15 metrin päästä pakoon lähti, mitä tekikään Hippu. Karhusta hajun saatuaan se aloitti hirvittävän intohaukun ja yritti neliveto päällä rynnätä karhun perään. Vasan jäänteiden etsimisestä ei sinä päivänä tullut enää mitään, kun Hippua kiinnosti vain tuoreet karhun jäljet. Mietin kyllä huvittuneena mitä olisi Hippu mahtanut karhulle tehdä sen kohdattuaan? Olisi varmaan ampaissut kiinni pers’karvoihin – siinäpä olisikin ollut mesikämmenellä ihmettelemistä!

Kaiken kaikkiaan kesä Kuhmon selkosissa metsäpeurojen parissa Hipun kanssa oli mahtava kokemus! Ei sitä työksi oikein edes mieltänyt. Ainoa haittapuoli hommassa oli ehkä se, että tulevat mejä-kokeet ovat menneet Hipun osalta penkin alle kun kesätyö motivoi Hipun kiinnostumaan entistä enemmän elävien sorkkaeläinten jäljistä. Tämä on kuitenkin mielestäni pieni hinta siitä miten antoisan kesän saimme töissä viettää!

Teksti ja kuvat: 
© Sanna Uhlbäck
www.repoketun.com

 


Keväällä metsäpeurahirvaan sarvet ovat vielä keskenkasvuiset ja nahkan peitossa.


Metsäpeura on serkkuaan poroa kookkaampi ja korkearaajaisempi.


Viikon ikäinen peuranvasa sulautuu hyvin maastoon suojavärinsä turvin.


Työpari valmiina etsintään.

[paluu edelliselle sivulle]

 

Kuvien luvaton kopiointi kielletty © Repoketun