Etusivu

Repoketun

Uutiset

Blogi

Koirat

Kasvatteja

Pentuja

Galleria

Luettavaa

 
 

Minulleko Repoketun pentu?

Taustatietoa kasvattajan ajatuksista

Repoketun kennel kasvattaa pienimuotoisesti beauceroneja ja parsonrussellinterriereitä monipuolisiksi harrastus- ja käyttökoiriksi. Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä, tasapainoisia ja rodunomaisia, monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia koiria. Pennut varttuvat kotonamme perheen parissa tottuen sosiaaliseen perhe-elämään, sekä lapsiin ja muihin eläimiin.

Pentuja meillä syntyy harvakseltaan, sillä koirien kanssa ensisijainen tarkoituksemme on nimenomaan harrastaa niillä - ei tehdä niillä rahaa. Tärkeimpinä ominaisuuksina harrastamissani ja kasvattamissani roduissa pidän terveyttä ja käyttöön soveltuvaa luonnetta ja rakennetta. Vasta näiden ominaisuuksien jälkeen tulee koiran ulkomuotoseikat. Metsästyskoirilla harrastamme mieheni kanssa metsästystä ja beauceronin päätoimi on palveluskoiralajit. Molemmat kasvattamistani roduista ovat energisiä ja toimintaa kaipaavia koiria. Pelkästään koti- tai näyttelykoiraksi en siis kasvattejani myy.

Jalostusvalintani teen ensisijaisesti koiran luonteen, käyttöominaisuuksien ja terveyden pohjalta. Minulle on tärkeää, että koiran henkiset ja fyysiset ominaisuudet riittävät siihen tarkoitukseen, johon se on hankittu. Jalostusvalintojani eivät ohjaa koiran näyttelymeriitit. Jalostusvalinnoillani pyrin etsimään nartuilleni sellaisen kumppanin, joka sille mielestäni parhaiten ominaisuuksiltaan sopii riippumatta siitä, kuka tämän uroksen kasvattaja tai omistaja on. Myöskään koiran sijainti ei jalostusvalintojani ohjaa. Pyrin pitämään sukusiitosasteen alhaisena ja välttämään samojen koirien liiallista jalostuskäyttöä.

Pyrin edistämään kasvattamieni rotujen terveyttä virallisilla terveystutkimuksilla ja dna-testeillä. Terveyden edistämiseen kuuluu mielestäni myös avoimuus ja tietojen rehellinen julkistaminen omista koiristaan ja kasvateistaan.

Repoketun terveystaulukko


Saadaksesi Repoketun pennun, sinun ei tarvitse omata vankkaa kokemusta ja liutaa meriittejä. Kiinnostus, aktiivisuus ja asenne ratkaisevat. Jos ensisijainen tarkoituksesi on hakea monipuolista harrastuskoiraa tai metsästyskoiraa (parson), olet oikea henkilö. Jos haet näyttelytähteä tai ainoastaan mukavaa seurakoiraa, et ole oikea henkilö.

Järjestän kasvateilleni koulutusta ja leirejä. Ohjaan ja opastan parhaan kykyni mukaan ja myös kannan vastuun kasvateistani.

Jos nämä ajatukset tuntuvat kohtaavan omasi, olet tervetullut Repoketun jengiin!!!
 

[paluu edelliselle sivulle]

Kuvien luvaton kopiointi kielletty © Repoketun